Masters of the Universe

Tämä artikkeli käsittelee leluja. Hawkwindin vuoden 1977 kokoelmasta sekä leluihin perustuvasta vuoden 1987 elokuvasta on omat artikkelinsa.
Masters of the Universe
1980-luvun Masters of the Universe -hahmoja.
1980-luvun Masters of the Universe -hahmoja.
Sarjakuvakustantamo Mattel, Mattel DE, Marvel Comics, DC Comics, London Editions Magazines, Ehapa. Suomessa Mattel FI ja Semic.[1]
Ensiesiintyminen 1982
Luojat Mattel

Masters of the Universe (lyh. MOTU, tunnettu myös nimellä He-Man päähahmonsa mukaan) on yhdysvaltalaisen leluja valmistavan Mattel-yhtiön alun perin vuonna 1982 lanseeraama lelusarja. Alkuperäisen lelusarjan pohjalta on tuotettu muun muassa lukuisia sarjakuvajulkaisuja, kirjoja,[2] lauta- ja videopelejä,[3] viisi animaatiosarjaa sekä näytelty elokuva.[4] Masters of the Universen keskipisteessä ovat sankarillinen päähahmo He-Man ja tämän vastustaja Skeletor, joiden välillä käydään taistelua hyvän ja pahan välillä.

Mattel valmisti alkuperäisiä Masters of the Universe -leluja vuosina 1982-1988.[5] Yhtiö palkkasi muun muassa käsikirjoittaja Donald F. Glutin ja piirtäjä Alfredo P. Alcalan luomaan lelusarjan hahmojen ympärille ensimmäisiä tarinoita, sivuhahmoja sekä tapahtumapaikaksi kuvitteellisen Eternian planeetan erillisine kohteineen.[6] Filmation-yhtiö aloitti vuonna 1983 lelujen rinnalle luodun animaatiosarjan He-Man (engl. He-Man and the Masters of the Universe) esittämisen.[7] Alkuperäinen lelusarja oheistuotteineen on yksi 1980-luvun keskeisimmistä ilmiöistä ja tunnetuimmista brändeistä.[7] Lelusarjan myynti ja suosio kuitenkin laskivat vuosikymmenen puolenvälin jälkeen.[4] Mattel toivoi vielä vuonna 1987 ensi-iltansa saaneen Masters of the Universe -elokuvan palauttavan lelusarjan suosion, mutta elokuva sai kielteisen vastaanoton eikä menestynyt taloudellisesti.

Vuonna 1989 Mattel palautti Masters of the Universen markkinoille uusien lelujen ja animaatiosarja Super He-Manin (engl. The New Adventures of He-Man) voimin.[8][9] Yritys otettiin kuitenkin vastaan laimeasti, eikä se saavuttanut edeltäjänsä kaltaista menestystä, jota Mattel oli tavoitellut.[8] 2000-luvun alussa Mattel toi markkinoille alkuperäisiä leluja mukailleen lelusarjan sekä uuden He-Man -animaation,[10] joka ei lupaavasta alustaan huolimatta kestänyt muutamaa vuotta pidempään. Masters of the Universe on sittemmin tehnyt paluun lelumarkkinoille, kun 1980-luvun lelujen mukaisia figuureja on alettu valmistaa uudelleen keräilijöiden ja uusien fanien iloksi.[11] Lisäksi suoratoistopalvelu Netflix on ottanut esittääkseen uusia Masters of the Universe -aiheisia animaatiosarjoja.

  1. Masters of the Universe - Sarjakuvalistauksia perunamaa.net. Viitattu 6.9.2019. [vanhentunut linkki]
  2. Publishing he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  3. Games he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  4. a b Masters of the Universe - The Movie - 1987 he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  5. Masters of the Universe - The Original Series he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  6. Jozwiak, Matt: DONALD F. GLUT Masters of the Universe Interview donaldfglut.com. 14-16.12.2001. Donald F. Glutin verkkosivusto. Arkistoitu 18.8.2007. Viitattu 8.10.2008. (englanniksi)
  7. a b He-Man and the Masters of the Universe - 1983-85 Series Info he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  8. a b He-Man he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  9. The New Adventures of He-Man 1990-91 he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  10. Masters of the Universe - Modern Series he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
  11. Toys he-man.org. he-man.org -fanisivusto. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy